Kirjailija Carina Wolff-Brandt ja kuvittaja Sinikka Siekkeli kiersivät kolme vuotta pitkin Suomen, Viron, Ruotsin ja Norjan rannikoita ja haastattelivat vanhoja saaristolaisnaisia.
Kirjan kaikki yksitoista naista ovat kokeneet sodan kauhut, myrskyt ja tragediat, mutta heillä on ollut myös paljon aihetta iloon fyysisesti raskaissa oloissa, kun ei saatavilla ole ollut sen enempää apua kun nykyajan mukavuuksiakaan.
Kiertomatkallaan he tapasivat Sannan, joka asui sotatoimialueen naapurissa Venäjän rajalla, Karinin joka purjehti matruusina isänsä jahdilla ja Marian, joka jäi eliniäkseen vangiksi Vormsin saarelle Viroo. Svea Kökarin saarelta jär orvoksi kolmetoistavuotiaana, Regina aloitti työnteon jo neljän ikäisenä ja Berta lähetttiin piiaksi Ruotsiin, kun hän oli yhdeksän. Maj-Lis Dyngön saarelta oli kolmekymmentäviisi vuotta kahlehdittuna vaikeasti kehitysvammaiseen poikaansa. Norjalainen Else Helene koki natsimiehityksen kauhut ja Astrid joutui vankileirille. Gjertrud asuu edelleen yksin tunturissa Lofooteilla ja Minda on ommellut vaatteet koko kotikylänsä asukkaille Pykeijassa Varanginvuonon rannalla.
Niin kuin tuulen tuivertama yksinäinen petäjä sinnittelee meren äärellä, niin ovat näidenkin naisten juuret lujasti kiinni peruskalliossa.
